torstai 11. helmikuuta 2016

Lounaaksi

Lounaaksi terveellinen smoothie, miksipä ei.

Ainaki tämä tekele riittää yksinään itselleni lounaaksi. Jos haluaa pitää kalorin saannit
hanskassa ja hanskat kädessä, niin seuraksi ei oikein muuta passaa ottaa.

                 

Tähän vihreään lusikoitavaan mönjään tuli. 

Kolme  valkuaista, jotka oli pikaiseen jähmetetty (ei paistettu) pannulla limekookosöljyssä,
 (antaa kivasti makua). 
En pysty nielemään raakaa valkuaista vaikka se olisi miten hyvin upotettu smoothin joukkoon.
 Jo tietoisuus saa ällötyksen aikaan. Valkuaisten annetaan jäähtyä.

Sillävälin
Lehtikaalin lehti ja kourallinen pinaattia kannattaa pyöräytellä alkajaisiksi, joukkoon ehkä pieni 
loraus vettä ettei kone jämähdä.
Lisätään yksi kiivi ja avokado ja avokadon kivi tai puolikas jos kestää kiven tuoman kitkeryyden.
Inkivääriä pala ja muutama pakaste mansikka. Lopuksi vielä jäähtyneet valkuaiset.
 Niin ja noin puolikkaan ritruunan mehu ja lusikallinen chian siemeniä meinas täysin unohtua.

Kevyt kenttälounas on valmis, eikä tuo väsyä vaan päinvastoin pitää virkeänä. 

                 

Tästä tulee paksuhkoa lusikoitavaa mönjää mutta vettä lisäämällä kiireinen saa juotavan version.


                                                                   -Anette-

2 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Nam. Näyttäis ihan mun eväiltä :). Ja todellakin ruoka, joka tuo, eikä vie energiaa, on kyllä aikas kiva. Virtaa piisaa, eikä tee mieli heti syömisen jälkeen painua pötkölleen :)

AlmaAnette kirjoitti...


Heips.

Nyt kun on taas niin synkkää ja sateista ni täytyy yrittää olla tarkkana mitä poskeensa pistelee että on edes hitusen virtaa koneessa. ;) ;)