maanantai 31. maaliskuuta 2014

Sonninsuti

Mamin tyty on ansainnut sonninsutinsa.


Oltiin tänään lääkärissä. Tuli rokotteita, kuunneltiin sydäntä, tutkittiin suu ja korvat. Kaikki kunnossa ja lääkitykset päivitetty. Lääkärikin sai aina tilaisuuden tullen monta pusua, tai kasvopesut kuin sen nyt haluaa ottaa.


Lääkärin sanoin, rodulleen tyypillisesti Hönö häsläsi, hösläsi ja tohotti ainakin kymmenen koiran edestä.


Mutta mami on tytystä niin ylpeä, ihan siksi kun selvittiin käynnistä ilman suurempia tuhoja, olin jännittänyt taas ihan törkeesti etukäteen. Mutta hyvin meillä meni. :)


Kyllä, mä lässytän Hönölle. Lapsille en muista enkä ainakaan myönnä samaan sortuneeni. Mutta mamin tytylle kyllä, vaikka lässyttäminen onkin tosi tosi ärsyttävää. :)))

                 Alma/Anette

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Itselle

Eilen oli hemmottelua ja herkuttelua, järkättynä koko päiväksi.  Järjestäjänä minä itse :D


Tänään onkin sitten hyvä palata ruotuun. Vatsa on eilisistä mässäilyistä pinkeenä. Hiilarivarastotkin pursuilee ylikuormituksesta. Mieli halajaa kuntoilua, liikettä lihaksille oikein kunnon rasitusta haluaa hän.


Kyllä kiitos,  tilaan uuden hemmottelupäivän ensiviikolle.

                     Alma/Anette

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Pasha

Oi joi kuin hyvää suklaata. Nyt kyl on joku tuotekehittelyssä ansainnu taputukset olalle, niin hyvin on maut kohillaan.


Jos taas tavoittelee päästä lähellekkään Katariina Sourin upeaa kroppaa, (kuvat on päivän lehdessä) parempi jättää Pashat syömättä.


Tosin noi on nyt jo tuhottu.

                      Alma/Anette

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Päivän pöperöt

Eiliset safkat kuvattuina.


Kahvilassaa kahvittelu aloitti päivän.


Laten seuraksi pientä suolaista.


Hunajameloni jäisten mustikoiden ja herukoiden kanssa.


Parsakaalimunakas, parsakaali oli ensin keitetty ja lisätty vasta pehmeänä munakkaan sekaan. Grillijuusto ja tomaatit on myös paistettu pannulla. Mun tulee usein kesytettyä tomaatit paistaen.


Avokado leipä, runsaalla suolalla. Mä oon suuri suolan ystävä.


Versoja, ei kyl ollu mun juttu. Vatsakin sanoi mur ja hur. Olis varmaan pitäny sekoittaa jonkun salaatin sekaan, mut mä vetelin suoraa purkista.


Toi etualan valkonen knölli on juustoa, rakastan niitäkin.


Tuorepuurot, sanonko ? No sanon, rakastan. Mantelimaitoa, jäisiä marjoja, puurohiutaleita, sekalaisia siemeniä ja homma on valmis. Näiden teossa hyvä mielikuvitus on plussaa, niinku kokkaamisessa yleensäkkin.

                  Alma/Anette :)

torstai 27. maaliskuuta 2014

Tummaa

Etkö sä tummaa toivonu ?
No niinhän mä taisin tehä. 

Mutta totta puhuen, on tää hieman tuhtia jopa mun makuun.:))



Poika toi levyn Barcelonan tuliaisina, aika ihana. 

                    Alma/Anette

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kiusaus

Minä ja pikkumies fanitetaan kanelipullia. Meillä on aina kaupan puolivalmiita pullia pakkasessa, hätätapauksien varalle.


Eilen illalla iski pahemmanpuoleinen  pullan himo. Ei auttanut kuin ruveta paistohommiin, eikä siinä kauan mennyt kun ihanat tuoksut leijaili jo keittiössä.


Muutama kiusaus jäi tällekin päivälle.

                     Alma/Anette

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Herättelyä

Melkein jo rutiiniksi muodostunut. 


Puristetaan puolikkaan sitruunan tai limen mehut huoneenlämmössä yönyli hapettuneeseen isoon lasilliseen vettä, ja kulautellaan heti aamusta herättelemään unista kehoa ja mieltä.

                   Alma/Anette

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Jees

Ihanaa tänään saa laittaa  arskat.


                    Aivan parasta.

                     Alma/Anette

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Festareilla

Eilen järjestettiin Kauppatorin läheisyydessä katuruokafestarit.


Jengiä oli kuin pipoo, samoin oli kyllä tunnelmaakin. 
Jonot kojuille oli pitkiä, mutta mikäs sitä oli auringon paistaessa jonotella. 


Rehellisesti en kyl jaksanut kuin muutamat jonotukset. Monta herkkua jäi maistamatta :( toisaalta munhan piti ollakin päivä vähillä hiilareilla, joten jonot taisi olla mun pelastus.


Oli kiva tapahtuma, kyllä tuollainen katuruoka vaan kelpaa.

                     Alma/Anette

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Lauantai

Upea aamu, aurinko paistaa ja linnut laulaa.
Tänään on välipäivä urheilusta ja hiilareista. Eilen meni molemmat överin puolelle, varsinkin syömiset.
Jotkut sammuu viinasta, meikä sammui eilen hiilareista. Kun niitä oikein mättää menemään niin ei vaan silmät jaksa pysyä auki ja uni tulee väkisin.


Mutta tänään on päivä uus, eikä eilisiä virheitä muistella. Olo on jo pelkästä ajatuksesta raikkaampi, tänään tulee hyvien valintojen päivä.

                  Alma/Anette

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Vanukas

Herkullinen vanukas syntyy niin helposti. Tarvitset pussillisen jäisiä mangon paloja, banaanin, jääkaapissa kylmenneen purkin kookosmaitoa ja chian siemeniä.


Banaani, mangon palat ja kookosmaito survaistaan tasaiseksi massaksi vaikka sauvasekoittimella. 


Lopuksi joukkoon chian siemenet ja tilkka  sitruunan mehua antamaan raikkautta.


Jos malttaa niin laitetaan tekeytymään jääkaappiin, jos ei niin sit ääntä kohti.

Mitä kylmempää vanukas on, sen paremmalle maistuu.

                   Alma/Anette


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Namii

Ai kamala kun on hyvää.


Taas löysin niin mun makusen herkun, viel kivas pikkusessa pikarissa.

                Alma/Anette

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Helsinki-Vantaa

Räpsäsin muutaman kuvan lentokentästä. Tälläviikolla tuolla tuleekin rampattua alvariinsa.


Saapuminen kentälle.


Valitaan mihin halutaan. Lähtevät kyltti pääsikin  vain puoliksi kuvaan. Mä suuntaan parkkiin.


Auto parkissa, suunta sisälle saapuvien aulaan. Mistä löytyy mun itsekurin kompastuskivi, kahvila mikä tarjoaa niitä himputin herkkukahveja, juu juu se juuri. Sorruin eilen ja sorruin tänään.


Tässä ollaan ylätasanteella, lähtevien aulan ovilla.
Olikin muuten ensimmäiset kuvat ikinä, mitä oon ottanu kentästä ulkoapäin. Hassua, ei oo käyny koskaan edes mieles napsia ulkokuvia täältä.

                     Alma/Anette

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Huomenta

Oon alottanu aamuni katsomalla aivan ihanaa ohjelmaa yle areenalta.


Toisenlaiset frendit, niin lämminhenkinen varsinainen hyvänmielen ohjelma. 


Täytyy käydä keittämässä lisää kahvia, ja eikun uutta jaksoa pyörimään.

            Alma/Anette

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Asu tänään

Ennen talven tuloa, piti laittaa vähän jotain keväistä päälle.

                              

Huomenna saakin sitten kaivaa taas toppahousut esiin. Niin ei mun mieleen, voiko noin sanoo, sanoin jo.

                               

Se olis sit niinku viikonloppu edessä. 
Lähen tästä ostamaan uunipottuja, kun lupasin niitä ruuaksi valmistaa. Soossithan ne on mitä niihin valmistetaan, potut hoitaa uuni. 

                 Alma/Anette

torstai 13. maaliskuuta 2014

Juosten

Mieletön ilma oli eilen, eikä taida huonommaksi jäädä tämänkään päivän sää. (Lisäys: No ei kyllä jää, kello no nyt 11 reikäleipä ja ulkona porottaa, aivan mieletön ilma.)


Kävin pururadalla juoksemassa, aivan mahti pössis, tuntu vaan niin hyvälle, se on tää kevät.


Nautin yksin juoksemisessa. Mutta yhtälailla juoksutapahtumista. Niiden tunnelmasta ja latauksesta, ihmisten kannustamisesta matkanvarrella, siitä matkan taittamisesta ja varsinkin siitä kun taival on tehty ja maaliviiva ylitetty. Tällekkin kaudelle on useampi ilmoittautuminen tehtynä, kivaa.


Eilen mietiskelin, kuin erillaisia me immeiset ollaan. Itse en selviäisi järjissäni ilman päivittäistä ulkoilua. Sitä tulee jo koiran ansiosta paljon ja päälle juoksuharrastus (en juokse koskaan juoksumatolla). Kun toiset taas ei nokkaansa paljon ulkona näytä, eivätkä edes sitä kaipaa.
Se tuntuu mun vinkkelistä jopa oudolle.


Mutta nyt mä lähen ottamaan luonnon tarjoamat poskipunat ja sit jaksaa puurtaa.

                   Alma/Anette

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Iltapala

Pidetään juttu yksinkertaisena.


Lautaselle hyvä mozzarella, lorautetaan päälle parasta öljyä ja se on siin. Sit ei ku ääntä kohti.  Basillika on hyvä lisä, loput höysteet turhia.


Maistuva iltapala, välipala, alkupala, makupalahan se siinä oli.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Astetta herkullisempi pyhäaamu.


Pienen vaivannäön jälkeen pöydässä tarjolla poikkeuksellinen aamiainen. : )

                   Alma/Anette

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Hyvä, helppo ja nopea

Sitä on mun ohjeeni. Tällä oon mokkapalat aina tehnyt ja hyvin on onnistunu.


Tein vartavasten vävypoikakokelaalle, hän tuli kotimaahan kääntymään ja pitihän sitä jotain herkkua pitkämatkalaiselle vääntää.


Hyvin teki kauppansa, kaik on jo syöty. Mulle ja Hönelle jäi vain tuoksut ja murut.


Ei sit muuta ku messevää viikonloppua.

                 Alma/Anette

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Ruokis

Mitäpä jos käyttäiskin osan ruokiksesta toisin.


                      Alma/Anette

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kevät

Mä piehtaroin kevätväsymyksen syövereissä. Pakko ottaa päikkäreitä jos vain suinkin mahdollista. Välteltävä hiilariähkyjä, ne saa nukahtamaan seisaalleen.
Kahvikuppi taas on tainnut kasvaa mun käteen kiinni, kun yritän kahvin avulla sinnitellä hereillä.


Kevät on ihanaa aikaa, muutamasta ikävästä piirteestään huolimatta. Väsymyksen lisäksi ärsyttää kadunvarsien sottaisuus, koirankakkaa tuntuu olevan joka paikassa. Myös se pännii että koira on yltäpäätä murassa jokaisen ulkoilun jälkeen.


Avokadopastaa, tosin pasta korvattu kesäkurpitsalla.


Munakasta ja parsakaalia.


Ja yksi päikkäreiltä herännyt. Nyt jaksaa siihen kunnes pääsee nukkumaan.

                    Alma/Anette