Eila Hiltunen

Selkä taas suorana ja hattu vinossa, happihyppelyllä Hietsunrantatiellä. Koska reitti kulki aivan Sibelius-monumentin vierestä, niin pitihän se mennä ittensä tälläämään samaan kuvaan.
Eila Hiltunen on teoksen luonut 1967

En nyt tarkkaan muista mutta tunne on se, etten aijemmin Sibelius-monumenttia olis ihan vierestä käyny katsomassa. En kyl ihan satavarma asiasta ole, kun vierestä kuitenkin on tullut kuljettua sen tuhannen kertaa.

Hienohan teos on, vaikka aijemmin oon tainnukki ajatella, et kuin noita pillejä viittivät dösälasteittain tulla pällistelee. Peruun typerät ihmettelyni ja sanon et kaikki Sibeliuksen puistoon vaan. 

Teos painaa 24 tonnia ja siinä on yli 600 putkea.

 Hietaniemenranta on vallan mukavaa ulkoilu aluetta. Voiko muuten olla parempaa tapaa viettää sunnuntaipäivää kuin eväät mukaan ja päivää paistattelemaan jäälle. 

                                                                -Anette-

Kakkua ja kahvia

Lauantai-illan huvit ne on hullullakin.

Kahvinpuruja, hunajaa ja tippa soodaa. Mun purut oli viel lämpöset, hyvä et oli kahvi ehtiny pannuun valua kun nappasin lusikallisen puruja naamiota varten.

Kakkuakin löytyy, kaikki Ikean pakasteesta. Tuo takimmainen  mustikkapäälysteinen jäi makutestissä vikaksi, etummainen mantelikakku kiri toiselle sijalle  ja voittajaksi selvisi oikea laita eli suklaakrokantti.

                                                    -Anette-

Kaakaopapu

Oon aina ollut koruihminen. Mä oon koruilla sonnustautunu aina, nukkuessa, urheillessa, uidessa aina mulla jossain jotain keikkuu ja killuu.

Tykkään vaihdella  koruja mielen ja fiiliksen mukaan,  siihen tarjoutuu loistavat mahdollisuudet kun vaateketjut myy vaikka millaisia killuttimia ja asusteliikkeitäkin on vaikka kuin ja paljon, jo muutamalla eurolla saa uudet koristeet vanhaan kääreeseen.

Tää miellytti tälläkertaa, vähän kuin kaakaopapu. Tuo keskus on materiaalina aivan kuin puuta, ehkä onkin.

Tää suklaa on muuten vahvaa, eikä voi kyl kehua mitenkään erityisen hyväksi. Mutta onhan tuokin syötyä tullut hitaasti mutta varmasti, ihan yksi pala on kerta-annoksena riittänyt.

                                                                      -Anette-

Rakkaat lapset

Niin se vain menee että lasten kasvaessa kasvaa huolet ja murheet samaan tahtiin.

Mä urpo kun luulin että kun lapset kasvaa pikkulapsivaiheen ohi alkaa elämä helpottaa. Pah, kuin väärässä sitä voi olla.

Toisaalta jos asian olis tiedostanut silloin kun kolme taaperoa roikkuu lahkeessa ja neljäs huutaa vaunuissa, oman olon ollessa kuin rekan alle jääneellä, niin sitähän olis voinu vaikka vaipua epätoivon syövereihin. 

Jos mitkä niin lasten teinivuodet ne on ne jolloin saa harmaita hiuksia ja syviä huolten, murheiden ja kiukun aiheuttamia ryppyjä. Yritetään selvitä lyhyillä yöunilla, odotellen sydän kylmänä nuoria yönselästä kotiin. Pelätään puheluita jotka tulee tuntemattomasta numerosta. 

Miksi niitä teinivuosia pitää olla vielä niin monta. (Ja kertaa neljä)

Sitähän sanotaan ettei kukaan saa enempää kuin jaksaa kantaa. 

Mä tiedän olevani vahva, mutta silti tuntuu että joku on kuitenkin arvioinu mun voimat hieman väärin.

                  Alma/Anette

P.s. Tänään meni jo jäätelökin

Eilen illalta ja lenkiltä

Kotona nautittuja pieniä nautintoja.

Surkea Putous todella surkea, siis niin last season. Sanonko vielä kerran? Siis niin...

Ja illan huipennuksena niitä elämän vaikeita valintoja.

Muut vetelee viel sikeitä. Luultavasti ehdin käydä lenkilläkin, ennenkuin talo herää eloon. 

Ulkona on mitä mahtavin lenkkeilysää, muutama pakkasaste, ja illalla satoi vihdoin muutama sentti lunta pehmittämään juoksuaskelta.

                     Alma/Anette

Lenkillä nähtyä

Kohta päästään hiihtämään. Paloheinässä oli sellasta tykitystä heti aamusta, että ei muuta ku monoja ettimään.