maanantai 19. tammikuuta 2015

Pinkeetä

Vetäisin tänään sellaiset timmit farkut jalkaan mitkä on ollut viimeksi käytössä joulukuun  alkupuoliskolla.
Kyllä ne meni jalkaan ja meni kiinnikkin, pystyi liikkumaan ja kyykkyynkin pääsi (vaikka vähän kyl ahisti). Mutta voi helkuta kuin karseelle ne peilistä katottuna näytti, törkeen järkyttäville,  Sivusaumat pullisteli piukeena, niin että saumaan muodostuu sellasia pikku kupruja, vatsa makkara tursuaa housun vyötärön yli, hyi hitto. Ei muuta kuin vaihtoon, ne kolme lisäkiloa josta tosin puolikas lähteny pois
on kaikki kertyny navan alapuolelle.
 En kyllä oo mitään tiukempaa kauluspaitaa viimeaikoina pukenut päälle, et en tiedä paukkuisiko saumat samoin kuin housuissa, luultavasti.
 Onneksi omistan myös löysempää vaatemallistoa, nou hätä. Mutta helmikuussa saa mittafarkut taas luvan solahtaa jalkaan niin ettei pyörry peilikuvaa katsoessa.

                                  
                                                 (meikitön ja ripsetön mä, ripsihuoltoa odotellessa)

                                    Mutta uusi juoksutakki ei purista eikä kiristä, olen tyytyväinen. 


                                                                        Alma/Anette

                           

1 kommentti:

maiju kirjoitti...

Joulukuu taitaa aina olla vähän paha kuukausi ;) Kyllä se taas siitä ;)