tiistai 2. joulukuuta 2014

Toka

Katsaus eilisiin ravintoihin. Alkuun sanottakoon että jo päätös syödä tulevat päivät hyvin valikoituja, ja keholle hyvää tekeviä  mieluiten vielä puhdistavia aineksia, sai mielen taas virkistymään ja innostumaan uudella tavalla.

No tässä sitten eiliset juomat ja ruuat.


Iso kannu detox teetä, liottelin kahta pussia kannussa pitkään ja annoin juoman jäähtyä. 
Juomaa sitten lipittelin pitkin päivää. 
Aamuhan lähti pakuriteellä, mutta siitä ei nyt ollutkaan kuvaa.


Sunnuntaina keitin ison kattilallisen soppaa valmiiksi.
Jossa
- valkosipulia
- sipuli
- reilu pala inkivääriä
- porkkanoita
- paprika
Keittämisen ja soseutuksen jälkeen lisäsin   Kvinoaa, suolaa ja pippuria. Kvinoa otti vielä hetken kypsyäkseen noin kymmenisen minsaa. Tätä popsin kaksi annosta.


Pirtelö viherjauheesta, kiivistä ja kookosvedestä.


Vitamiinit huuhtoutui samaan syssyyn kurkusta alas.


Kanaa ja vihreää, kanan päällä paistettu sitruuna josta sai hyvän kastikkeen.


Granaattiomena


Vielä 21.30 söin lämpöisen aterian, kanaa ja uunijuureksia.


Ja koska on joulukuu, niin päätin palkita itseni onnistuneista päivistä raakasuklaakonvehdilla
 aina ennen nukkumaan menoa. 


                                                                Alma/Anette

Ei kommentteja: