Perjantai 13.

Vasta kertaalleen on ehtinyt  hermot mennä, eihän kello olekkaan kuin kymmenen. Poika kun ajattelemattomuuttaan  nappasi kouluun lähtiessään  mun kännykän matkaan. Oli katellu puhelimesta lukujärjestystään ja marssinu se kädessä ovesta ulos. Koulu sijaitsee dösämatkan päässä. No minä ensin raivopäisenä etin koko kodin läpi. Kunnes tajuan mitä on käyny, ja eikun autolla pahimpaan aamuruuhkaan pojan perään. Jäi ripsivärit laittamatta ja tukkakin pystyyn, mutta pakko se puhelin oli pelastaa.

Toisaalta hyvä ettei oo meikkiä koska mul on taas hammaslääkäriin meno. Viimeksi tuli  poru ja ripsarit oli poskilla. Nyt ei pitäs olla muuta kuin putsausta ja tarkistus. Mutta eipä viimeksikään pitäny ku laittaa se juurihoitoa saanu hammas valmiiksi, ni kuinkas kävikään, sehän revittiinkin pois. Ai kauhee, oli aivan järkkyä, siinä palas parikymmentä vuotta poissa ollu hammaslääkärikammo takasin paikalleen, eikä taida hevillä poistua.

                      Alma Anette

P.S.  Hammaslääkäristä selvitty hengissä. Tänään vastaan otti ihana vanhempi naislääkäri. Kun kerroin pelostani, hän ymmärsi hyvin katsottuaan koneelta viimeisimmät tapahtumat. koko hoidon ajan kertoi  mitä aikoo seuraavaksi tehdä, jo siitä oli suuri apu.