maanantai 2. helmikuuta 2015

Tammikuu

Tammikuu, sehän meni niin että humahti, tosin niinhän se aika on aina mennyt, turhan nopeasti.
Mutta neljä kuvaa kuluneesta Tammikuusta.


Vuosi vaihtui Marokossa, loma oli onnistunut. Tosin juurikin tällä lomalla iski haikeus voimalla päin pläsiä, lapset aikuistuu kovaa vauhtia ( yksi jo on ja seuraava tulee täysi-ikäiseksi kesällä) ja elämä muuttaa muotoaan. Vaikka juurihan he lomilla pulikoivat lastenaltaissa ja silmät sai olla selässäkin kun vauhti oli niin huimaa.


Heti loman jälkeen aloitin taas säännöllisen sporttailun, liikunnan pariin oli jo ikävä,  reilun viikon tauko teki kyllä ihan hyvääkin, mutta niin verissä liikkuminen on että helposti meinaan hyppiä seinille ilman sitä.


Joulukuussa kaiken terveellisen ruuan päälle tuli herkut, tälläinen tupla syöminen jatkui tammikuulle ja tammikuun puolella ruokailusta oli jo tippunut paljon pois niitä terveellisiä ja ne oli korvattu lisä herkuilla. 

Vaatteiden kireys sai aikaan muutoksen, osittainen paluu terveelliseen ruokailuun alkoi, herkuista kuitenkaan täysin luopumatta. Mutta se iltanapostelu sai loppua, ja homma toimii hitaasti mutta toimii kuitenkin, viiden voipaketin lisäpaino on vähentynyt kivasti.
Nyt oikeastaan tuntuu että ruokailu on paremmin tasapainossa kuin viime syksyn aikaan, jolloin se oli pelkkää "terveyttä". 
Nyt on taas ruokailussa Paljon kaikkea ravinnerikasta mutta herkut (berliininmunkit ja dallaspullat) siinä ohella sallittuina, poissulkematta niitä raakakakkuja.  Syksyllä herkut oli pelkkää raakakakkua ja raakasuklaata.


Tammikuun viimeinen viikko sisälsi useita neuvotteluja kivoissa kahviloissa, tehden pitkäntähtäimen suunnitelmia sekä sopimuksia, jännää.

                                                               Alma/Anette


2 kommenttia:

Tiina A kirjoitti...

Tammikuu meni jotenkin ihan älyttömän nopeasti! Sä pääsit herkuttelusta eroon ja takaisin sporttailemann - itsellä noi on vielä hakusessa, toivottavasti helmikuussa multakin onnistuisi päästä parempaan rytmiin taas.

AlmaAnette kirjoitti...

Tai iltanapostelun sain hallintaan, herkut on pysyny mukana.
Ehkä kun päivät tästä pitenee niin sinäkin saat rytmistä kiinni, ja toisinaan on hyvä vähän höllätä ja tehdä sitten uudella innolla kun sen hetki koittaa.